Tulen myöhemmin kirjoittamaan syöpäputken alkutaipaleesta, mutta tänään ekasta sytoviikosta. Tuntuu kyllä, että tiputuksesta olisi paljon pidempi aika kuin viikko. Johtuu varmaan siitä, että viikko on pitänyt sisällään monenlaista oiretta, onneksi kaikki lievähköjä.

Haittaavimmista toinen ilmeni 5.11. heti aamusta alkaen kielen tunnottomuutena. Itsestä tuntui kuin kieli olisi ollut turvoksissa, mutta en sellaista ilmiötä huomannut, vaikka kuinka peilasin suutani. Tunnottomuus oli hankalin illalla, puhe tuli lähes mökellyksenä suusta. Seuraavana aamuna oli jo helpompaa ja viikon kuluessa kielen tunnottomuus vaimeni päivä päivältä.

Kun pääsin tuosta em. vaivasta, alkoi jalkasärky ja jalkojen levottomuus. Panadol oli aivan yhtä tyhjän kanssa, mutta onneksi sain vinkin Panadol-sukuun kuuluvasta, tujummasta särkylääkkeestä, joka joko auttoi tai särky vaimeni ajan kanssa hiljaiseksi jomotukseksi.

Kaikki syömiset ovat maistuneet samalta eli ei miltään. Vain yksi on ollut ylitse muiden. Mustikat. Mustikat ovat maistuneet väkeviltä mustilta viinimarjoilta. Pakastetut mustikat saavat jäädä odottamaan aikaa parempaa.

Uusinta uutta ilmeni keskiviikkoaamuna aamukahvilla; hillitön kutina kaulan ja olkapään kohdalla. Onneksi molemmin puolin, joten alueita koristaa punaiset läiskät näppylöineen. Kutina ilmenee ajoittain, ei tarvitse koko aikaa hinkata niitä. Olen siis hinkannut, en raapinut. Raapiminen ei oikein onnistuisikaan, kun kynnet ovat lyhyempääkin lyhyemmät.
 
Pitkin viikkoa on ollut yleisoireilua; närästystä, eto-oloa, lievää päänsärkyä... Ikeniin koskee hampaita harjatessa, vaikka minulla on hammashygiltä saatu hammasharja. Turvotusta oli kolmantena päivänä niin, että paino nousi pari kiloa. Oli tosi ahdistava olo. Onneksi kevennyin pikku hiljaa normaaliksi. Vatsan toimintaa ei voi moittia, tänäänkin olen käynyt toimittamassa asiaa peräti 10 kertaa ja ollaan vasta alkuillassa crying

Olen muuttunut yöeläimeksi. Uni vaan ei vaan pisaa kuin reiluksi pariksi tunniksi. Yhtenä yönä tein kortteja, toisena olin netissä. Toisina päivinä saan päivällä unen päästä kiinni, mutta toisinaan päikkärit jää haaveeksi. Yöunen saamiseen ei ole auttanut päivittäiset enemmän tai vähemmän pitkät kävelylenkit. Ensi yönä aion nukkua, joten on pakko turvautua apuvälineeseen, unilääkkeeseen.
 
Kissa on varmasti ihmeissään, mitä täällä nykyään oikein touhutaan. Ei minkään maailman vuorokausirytmiä. Nytkin vetelee hirsiä, vaikka meillä pitäisi olla ruoka-aika. Ainakin oma vatsani kaipaa täytettä.